Joskus olosuhteet pakottavat toteuttamaan haaveet – näin kävi kokeneelle laulaja-säveltäjä Tellu Turkalle, kun lääkäri keväällä 2017 antoi hänelle elinaikaa enää kolme vuotta. Levystä yhdessä pianisti-monitaituri Timo Alakotilan kanssa oli haaveiltu pitkään ja sovittu jo vuonna 2013, mutta vasta nyt unelma toteutettiin ripeällä tahdilla.– Keväällä 2018 tilanne muuttui uudelleen, kun päätettiin kokeilla kantasoluhoitoa, joka onnistuessaan antaisi […]
Continue ReadingArchives for May 2020
Psalttamus – pelimannivirsiä
Säveltäjä, muusikko, taiteilijaprofessori Timo Alakotila ja multi-instrumentalisti, kanttori Senni Valtonen juhlistavat monivuotista yhteistyötään virsien parissa julkaisemalla levyn Psalttamus – pelimannivirsiä. Levyllä soittaa mukana myös maassamme suurta tunnustusta saanut harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi. Levy sisältää sikermiä, jotka nivovat yhteen virsimelodioita ja kansanmusiikin sävelkieltä rikkaan improvisaation saattelemana. Mukana on sekä tuttuja, että vähemmän käytettyjä virsisävelmiä, muusikoiden omia sävellyksiä […]
Continue ReadingTAKSI: SOON
TAKSI on pianisti Timo Alakotilan ja kolmen Kuisman siskosten muodostama yhtye. Reetta, Laura ja Veera Kuisma ovat uuden pelimannipolven ammattilaisia, jotka musisoivat taitavasti Alakotilan rinnalla. Yhdessä he tuovat lavalle huikean esityksen, joka on täynnä intoa, energiaa ja tarkkaa viimeistelyä. TAKSI:n repertoaariin kuuluu runsaasti omia sävellyksiä sekä tulkintoja perinteisistä sävelmistä. Timo Alakotila: PianoReetta Kuisma: KontrabassoLaura Kuisma: […]
Continue ReadingKaren Tweed & Timo Alakotila: Midsummer May Monday
Eclectic musical eloquence from this innovative inspirational Anglo/Scandinavian duet featuring Karen Tweed and Finnish piano maestro Timo Alakotila. They’ve made a specialty of marrying together their different musical roots, styles and backgrounds, their playing so in harmony they make music so beautiful, that if it doesn’t break down those musical barriers, nothing will! They’ve received phenomenal praise […]
Continue ReadingTimo Alakotila: Ikiliikkuja
Kansainvälisesti arvostettu ja vastikään tammikuussa 2020 Etnogaalassa vuoden kansanmusiikkitekijänä palkittu, sekä sadoilla albumeilla esiintynyt muusikko-säveltäjä-sovittajapianisti Timo Alakotila julkaisee jälleen uuden levyn. “Oli suuri ilo ja kunnia olla Pekka Laineen ideoimassa lkiliikkuja-sarjassa mukana syksyllä 2017. Sain valita suosikkisoittajani mukaan esiintymään. Konsertin äänitti ansiokkaasti Pekka Virtanen. Mestari Speedy Saarinen miksasi tämän live-levyn joka näin saa julkaisunsa. Antti […]
Continue ReadingHannu Kella & Timo Alakotila: Mingled Years
Säveltäjät, harmonikkataiteilija Hannu Kella ja pianisti Timo Alakotila, ovat työstäneet albumillisen säveltämäänsä näyttämömusiikkia. Nykykansanmusiikin genressä mittava, toistakymmentä muusikkoa, jousikvartetin ja kuoron sisältänyt projekti, on nyt valmis julkaistavaksi Mingled Years -albumina 12.1.2019. Idea yhteisestä levystä syntyi, kun Kella ja Alakotila keskustelivat vuonna 2005 Oriveden kurssipäivillä molempien laajasta tuotannosta niin teatterin, elokuvien kuin tanssiprojektienkin parissa. Näitä teoksia […]
Continue ReadingALAKOTILA & RÄSÄNEN & FRIGÅRD: INFLUENCES
Kansanmusiikki kohtaa tangon, jazzin ja improvisaation, kun Alakotila / Räsänen / Frigård tutkivat musiikkia omilta suomalaisilta ja ruotsalaisilta juuriltaan pianon, haitarin ja saksofonin kanssa. Tiukalla yhteissoitolla ja avoimin mielin he tekevät musiikkia sekä kansanmusiikin että improvisaation pohjalta. Herkällä soitolla ja hetken spontaaniudella he luovat kappaleista värikkäitä sovituksia ja eläviä äänimaisemia.Timo Alakotila yhtenä Suomen kärkipään kansanmuusikoista […]
Continue ReadingTimo Alakotila & Ruthie Dornfeld
ALAKOTILA TIMO & DORNFELD RUTHIERuthie Dornfeld on yhdysvaltalainen jousisoittaja ja maailmanlaajuista suosiota nauttiva kansanmusiikin moniosaaja. Ruthie Dornfeldin hallitsee niin irlantilaisen, perinteisen amerikkalaisen, skandinaavisen kuin itä-eurooppalaisenkin soittotyylin. Ruthie on esiintynyt ja opettanut viulunsoittoa yli 30 vuotta ympäri maailmaa. Viulun lisäksi Ruthie soittaa myös keskiaikaista viulua (vielle). Timo Alakotila toimii muusikkona, säveltäjänä ja sovittajan sekä muun muassa […]
Continue Reading