Säveltäjät, harmonikkataiteilija Hannu Kella ja pianisti Timo Alakotila, ovat työstäneet albumillisen säveltämäänsä näyttämömusiikkia. Nykykansanmusiikin genressä mittava, toistakymmentä muusikkoa, jousikvartetin ja kuoron sisältänyt projekti, on nyt valmis julkaistavaksi Mingled Years -albumina 12.1.2019.
Idea yhteisestä levystä syntyi, kun Kella ja Alakotila keskustelivat vuonna 2005 Oriveden kurssipäivillä molempien laajasta tuotannosta niin teatterin, elokuvien kuin tanssiprojektienkin parissa. Näitä teoksia oli esitetty vain muutaman kerran, muttei koskaan taltioitu. Mingled years sisältää laajan spektrin taiteilijoiden vanhempia ja uudempia sävellyksiä. Mukaan mahtui myös pari varta vasten levylle sävellettyä kappaletta.
”Tuotimme ja sovitimme musiikin ja jopa sävelsimme kaksi kappaletta yhdessä. Soittamalla ja kokeilemalla sävelmät saivat muotonsa. Vuorotellen täydensimme ja muokkasimme sävellyksiä – yhteistyömme toimi erittäin hyvin”, kertoo Hannu Kella. Timo Alakotila lisää: ”Yhteistyö perustuu luottamukselle. Meillä on myös samantapainen sävelkieli, joten kummankin ideat oli helppo hyväksyä puolin ja toisin.” Levyllä kuullaankin melkoista virtuoottista rytmiikkaa sekä sävelten ilottelua ja maalailua. Yhteiset sävellykset ovat Arctic Halo ja Kuma.
Levyä valmisteltiin pitkään, sillä molemmat muusikot ovat tahoillaan kiireisiä. Sekä Timo Alakotilaa että Hannu Kellaa työllistävät sävellys- ja sovitustilaukset, omat kokoonpanot vievät kiertueille ja muusikoiden taiteellista johtajuutta tarvitaan erilaisissa tapahtumissa ja projekteissa. ”Hauska anekdootti on, että tuolla levyllä on esimerkiksi Minglewaltz, jonka sävelsin ystäväni 40-vuotisjuhlaan, mutta hän ehti jo täyttää 50, ennen kuin sävellys vihdoin saatiin levylle”, naurahtaa Kella projektin venymistä.
Monella muullakin sävelmällä on tarinansa, mikä kertoo musiikin ajattomuudesta elämän aikajanalla. Mukaan on mahtunut Alakotilan säveltämä häämarssi Matrimonio sekä Kellan oman isoäitinsä hautajaisiin säveltämä surumarssi Sorrow March. Sävelmän Vals 333 Alakotila sävelsi alun perin nyt jo lopettaneelle Aldargaz-yhtyeelle. Kellan Lobo te Oro on yhdistelmä kahdesta erillisestä Tanssiteatteri Tsuumin projektista. Tämä sovitus- ja improvisaatiosession tuloksena syntynyt teos kantaesitettiin Lahden MM-talvikisojen avajaisissa 2017. Alakotilan säveltämä Olavin polska on Tsuumin tanssiproduktiosta ”Laulu tulipunaisesta kukasta” vuodelta 2003.
Mingled Years:
LOBO DE ORO säv. Hannu Kella, sov. Alakotila & Kella
MATRIMONIO säv./ sov. Timo Alakotila
VALS 333 säv./ sov. Timo Alakotila
ARCTIC HALO säv./ sov. Timo Alakotila, Hannu Kella
SUNDOWN PRELUDE säv. / sov. Hannu Kella
RACEROLLER säv. Hannu Kella, sov. Alakotila, Kella, Esko Järvelä
LAMPAAN POLSKA trad. / Timo Alakotila, sov. Alakotila, Anna-Mari Kähärä
MINGLEWALTZ säv. Hannu Kella, sov. Alakotila, Kella, Järvelä
KUMA säv. / sov. Timo Alakotila, Hannu Kella
OLAVIN POLSKA säv. / sov. Timo Alakotila
SORROW MARCH säv. / sov. Hannu Kella
Hannu Kella lukeutuu tunnetuimpiin kotimaisiin uuden kansanmusiikin säveltäjiin. Kella on yksi Tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsenistä ja toimi sen musiikillisena johtajana vuoteen 2009 saakka. Hän on säveltänyt musiikkia niin teattereille, tanssiryhmille, kuin elokuviinkin. Hannu Kella on tuttu näky perustamansa Tsuumi Sound System –yhtyeen kiertueilla niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Kella on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta.
Timo Alakotilan laaja sävellystuotanto koostuu mm. konsertoista, musiikkinäytelmistä ja tanssiesityksistä. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. seuraavien artistien kanssa: Värttinä, Hannu Ilmolahti, Järvelän Näppärit, Tanssiteatteri Tsuumi, Hannu Kella, Kaira, Rajaton, japanilainen lauluja HaLo, brittiläinen laulaja Bill Jones, Vissinki, BBC Concert Orchestra, Stavanger Symphony Orchestra, Pori Sinfonietta, Jorma Hynninen, Tempera String Quartet, UMO Jazz Orchestra, SAMA Folk Baroque Ensemble. Alakotila vaikuttaa tällä hetkellä muusikkona seuraavissa yhtyeissä: JPP, Troka, Nordik Tree, Duo Maria Kalaniemi & Timo Alakotila, May Monday, Tango-orkesteri Unto, Pianoilla-duo, Psalttamus sekä T for Three.
Albumi on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian julkaisu163.
Albumia ovat tukeneet MES, Taiteen edistämiskeskus ??